Wash Westmoreland

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wash Westmoreland
Henkilötiedot
Koko nimi Paul Westmoreland
Syntynyt4. maaliskuuta 1966 (ikä 58)
Leeds, Englanti
Ohjaaja
Taiteilijanimet Wash West
Aktiivisena 2001
Aiheesta muualla
IMDb

Wash Westmoreland (myös Wash West, oikea nimi Paul Westmoreland) (s. 4. maaliskuuta 1966 Leeds, Englanti) on brittiläinen elokuvaohjaaja.

Westmorelandin 2006 valmistunut elokuva Quinceañera on saanut kaksi Sundance-palkintoa, ja se on saanut myös Humanitas-palkinnon ja John Cassavetes Spirit -palkinnon.

Vuonna 2008 Westmoreland tuotti MTV-elokuvan Pedro, joka kertoo aids-aktivisti Pedro Zamorasta, jonka Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton esitteli MTV:lleselvennä. Yhteistyössä Richard Glatzerin kanssa hän ohjasi vuonna 2012 elokuvan The Last of Robin Hood, jonka pääosissa ovat Kevin Kline, Susan Sarandon ja Dakota Fanning. Goldwynin elokuva tuli ensi-iltaan elokuussa 2014. Kaksikon seuraava elokuva on Edelleen Alice, joka perustuu Lisa Genovan kirjaan NYT. Elokuvan pääosia näyttelevät Julianne Moore, Kristen Stewart ja Alec Baldwin. Se sai ensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla vuonna 2014 ja pääsi heti jakeluun Sony Picture Classicsille. Se sai useita palkintoja, erityisesti pääosanäyttelijä Julianne Moore, joka sai parhaan näyttelijän SAG-Palkinnon, Independent Spirit Award -palkinnon, Bafta- ja Oscar-palkinnon.

Nuoruus ja yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wash Westmoreland syntyi Leedsissa Englannissa 4. maaliskuuta 1966.[1]lähde tarkemmin? Hänen isänsä oli CEGB:lla työskentelevä huolto-insinööri ja hänen äitinsä työskenteli vastaanottovirkailijana paikallisessa kampaamossa. Westmoreland suoritti yliopisto-opinnot Newcastlen ja Fukuokan yliopistoissa, joissa hän opiskeli politiikkaa ja Itä-Aasian tutkimusta. Westmoreland valmistui vuonna 1990. Hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1992, ja aluksi hän asui New Yorkissa, sen jälkeen New Orleanssissa ja muutti vuonna 1995 Los Angelesiin.

Westmoreland oli naimisissa kirjailija ja ohjaaja Richard Glatzerin kanssa syyskuusta 2013 Galtzerin kuolemaan 10. maaliskuuta 2015 asti.[2][3][4]

  1. Prestigiacomo, Jennifer (21.2.2002)
  2. Richard Glatzer Dies: 'Still Alice' Writer-Director Was 63 11.3.2015. Deadline.com. Viitattu 11.3.2015. (englanniksi)
  3. 'Still Alice' Writer-Director Richard Glatzer Dies at 63 11.3.2015. The New York Times. (englanniksi)
  4. Gilbey, Ryan: Richard Glatzer obituary 12.3.2015. The Guardian. Viitattu 18.3.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]